keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Hääkukan valinta

Eipä ole uusia postauksia tullut vähään aikaan. Nyt ajattelin kuitenkin ryhdistäytyä. Täällä käy aivoriihi suunnittelun suhteen ja aika senkun vähänee. Tuo wedding ticker tuossa oikealla ahdistaa hieman kun aika kokoajan vähenee.

Tällä kertaa mietin kukan valintaa. Alun alkaen pidin itsestään selvänä että hääkukkamme on valkoinen ruusu. Minun kimpussa olisi niitä, sulhasen takissa ja pöydissä.

Jokunen viikko sitten satuin näkemään morsiuskimppuja joissa oli gerberoita. Ne oli yllättävän kauniita. Olen jotenkin ajatellut että gerbera ei ole tarpeeksi juhlava. Toisaalta gerbera on ollut lempi kukkaseni jo vuosia.

Nyt rupesinkin sitten miettimään että jos hääkukkanamme olisikin valkoinen gerbera? Äitini sanoi että gerbera on kyllä enemmän meidän tyylinen kuin ruusu.

Jessus, millä perustein te olette kukkasenne valinneet?




lauantai 4. huhtikuuta 2009

Sormuksista


Tämän näköiset kihlasormukset meillä on. Pitäisi siis löytää vihkisormus joka sopii tähän. Emme vielä tiedä miten teemme miehen sormuksen kanssa.

Olisi helpompaa löytää sopiva sormus jos nämä olisivat yksivärisiä. Minä myös joitain kuukausia sitten vielä luulin että haluan kivettömän vihkisormuksen. Kun kävimme hiukka testailemassa sormuksia tulinkin siihen tulokseen että jotain kiveä siinä voisi olla. Ne kimaltelivat niin kivasti =) Hih.

Kuva Suomen Korutuote Oy

Puvun ja wedding bookin hypistelyä

Tänään miehen ollessa parturissa oli IHAN pakko pikkasen hypistellä tuota pukupussissa piilossa olevaa pukua. IIIH! Meneeköhän se vielä päälle? =)



Kävin myös hieman läpi meidän Wedding Bookia. Sitä pitäisi hiukka päivittää.




Kirjaan on kerätty kaiken näköisiä ideoita lehdistä.






Näistä tulikin mieleen että tänään voisi vihdoin talssia tuohon lähikampaamon hiukka kyselemään hääkampauksen ja meikin hintoja. Floristillakin pitäisi pikkuhiljaa käydä visiitillä... en vaan vieläkään tiedä haluanko valkoisia ruusuja vai valkoisia gerberoita kimppuuni. Oih.

Pitäisi myös varata soivtusaika Suomen Pukuvuokraamoon josta ajattelimme vuokrata sulhasen puvun. Vihkisormuksiakin pitäisi käydä katselemassa. Hui kauhistus! Vain 5 kuukautta aikaa jäljellä. Milloinkohan pitäisi pistää vauhtia tähän hommaan.

Bandin kanssa meillä on hiukka ongelmaa, mutta ruokapuoli taitaa olla kutakuinkin kuosissa, niin kuin myös kattaus. Pitäisi myös tehdä keikka Sinelliin ja aloittaa kutsukorttien askartelu.
Ainiin ja varmaan pitäisi päättää lopullinen vieraslistakin =)