lauantai 4. huhtikuuta 2009

Puvun ja wedding bookin hypistelyä

Tänään miehen ollessa parturissa oli IHAN pakko pikkasen hypistellä tuota pukupussissa piilossa olevaa pukua. IIIH! Meneeköhän se vielä päälle? =)



Kävin myös hieman läpi meidän Wedding Bookia. Sitä pitäisi hiukka päivittää.




Kirjaan on kerätty kaiken näköisiä ideoita lehdistä.






Näistä tulikin mieleen että tänään voisi vihdoin talssia tuohon lähikampaamon hiukka kyselemään hääkampauksen ja meikin hintoja. Floristillakin pitäisi pikkuhiljaa käydä visiitillä... en vaan vieläkään tiedä haluanko valkoisia ruusuja vai valkoisia gerberoita kimppuuni. Oih.

Pitäisi myös varata soivtusaika Suomen Pukuvuokraamoon josta ajattelimme vuokrata sulhasen puvun. Vihkisormuksiakin pitäisi käydä katselemassa. Hui kauhistus! Vain 5 kuukautta aikaa jäljellä. Milloinkohan pitäisi pistää vauhtia tähän hommaan.

Bandin kanssa meillä on hiukka ongelmaa, mutta ruokapuoli taitaa olla kutakuinkin kuosissa, niin kuin myös kattaus. Pitäisi myös tehdä keikka Sinelliin ja aloittaa kutsukorttien askartelu.
Ainiin ja varmaan pitäisi päättää lopullinen vieraslistakin =)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Hän & Me

1. HÄN:

Sukupuoli? :: Mies
Ikä? :: 25
Nimi? :: En kerro. Mutta aika harvinainen nimi hänellä on.
Asuinpaikka? :: Yhteinen kolmio Helsingissä
Onko hänellä joitain lempinimiä? :: Kyllähän niitä löytyy!
Harrastukset? :: Valokuvaus, leffat, netissä surffailu
Silmien väri? :: Kauniin vihertävät
Hiukset? :: Mustiksi värjätyt
Näkökyky? :: Hyvä, vaikka ei aina kaikkia sotkuja huomaakaan
Mikä on hänen paras ruumiinosansa? :: Silmät ja vatsa!
Mitä haluaisit muuttaa hänen kropassaan? :: En mitään, hän on täydellinen
Luonteessa? :: Hmm... en oikeestaan mitään. Hänen ei ehkä tarvitsisi pelätä konflikteja niin paljon.
Onko hänellä lapsia? :: Ei
Onko hänellä sisaruksia? :: Isosisko, isoveli ja isoveli
Lemmikkejä? :: Ei
Missä asuu nykyään ja miksi? :: Yhteisessä kolmiossa.
Millainen lapsuus hänellä oli? :: Todella hyvä.
Kerro omin sanoin, millainen hän on luonteeltaan? :: luotettava, hassu, kiltti ja kunnianhimoinen.
Mitä kieliä puhuu? :: Ruotsi, englanti ja suomi.
Lempiväri? :: Taitaa olla musta (huom häiden teemaväri, hih)


2. TE:

Kuinka kauan olette seurustelleet? :: Melkein 3 vuotta
Asutteko yhdessä? :: Kyllä
Kerro miten kaikki alkoi? :: Kyllä se netissä alkoi. Jatkui messengerissä ja sitten tavattiin ihan irl. Juhannuksena oltiin jo pari ja elokuussa hän muutti luokseni.
Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä? :: No kyllä se melkein taisi olla :)
Riitelettekö usein? :: Aina välillä. Jos hän saisi valita niin ei :)
Mikä on paras tapa sopia riitanne? :: Varmaan se että molemmat rauhottuu, sitten keskustellaan ja lopulta sovitaan.
Haluatteko naimisiin? :: Hehehe no se on tarkoitus!
Entä haluatteko lapsia? :: Kyllä.
Olisiko teidän unelma talo, punainen talo ja perunamaa? :: Oma talo Sipoossa on meidän unelma.
Olisiko hänestä emännän/isännän ainesta? :: Kyllä kai!
Muistako jotain erityisiä lauluja, sanoja, lauseita, elokuvia alkuajoiltanne? :: Jestas niitä on kasapäin, esim. Cascadan Everytime we touch taisi olla se eka.
Mikä oli ehkä se juttu minkä takia olette nyt tässä? :: Täydemme hyvin toisiamme ja haluamme elämältä samoja asioita. Saamme myös toisemme nauramaan.
Voisitko kuolla hänen puolestaan? :: Ehkä. Mitäs minä täällä maapallolla ilman häntä tekisin?
Oletteko kokeneet mitään ainutlaatuista ja ensimmäistä? :: Kyllä.
Muistatko päivän milloin aloitte seurustella, tuosta vain? :: 23.6.2006
Oletteko matkustaneet mihinkään yhdessä? :: Alanya oli ensimmäinen matkakohteemme. Olemme myös matkustelleet Italiassa, Saksassa ja käyty Tukholmassa. Ollaan myös telttailtu Ahvenanmaalla.
Onko välillänne pitkä välimatka? :: No ei!
Onko teillä puhelinliittymät hommattu niin, että teillä on jonkinlainen kotirinki toisillenne? :: Ei
Oletko koskaan harjannut hänen hammasharjalla hampaitasi? :: En muistaakseni. Olen kyllä harjannut HÄNEN hampaita HÄNEN harjalla :)
Onko teillä paljon ikäeroa? :: 2 vuotta
Haittaako se suhteessanne? :: Ei todellakaan
Kestäisitkö jos hän ei voisi soittaa/tavata/kirjoittaa sinulle 2 viikkoon? :: Olisi pakko kestää, mutta se olisi todella tuskaista


3. Hänen haaveensa:

Uskotko hänen olevan onnellinen juuri nyt? :: Kyllä.
Mitä hän toivoo teidän suhteeltanne? :: Elämän pituista kumppanuutta.
Mitä hän ei tahtoisi koskaan tapahtuvan? :: Sellaisia asioita on varmasti paljon.
Parasta, mitä hänelle on tapahtunut? :: Haluan asnoa että MINÄ! :)
Pitääkö ruuan laittamisesta? :: No ei!
Lempijuoma? :: Kalja, rommikola, cocis aj punaviini.
Koska viimeksi oli humalassa? :: Hän on harvoin todella humalassa, joten en muista. Pienessä hiprakassa varmaan viime viikonloppuna.
Onko ikinä tupakoinut? :: Kyllä ja voisi sen lopettaa mun mielestä.
Kokeillut huumeita? :: Ei kai ainakaan mitään vahvempaa, riippuu siitä mitkä luokitellaan huumeiksi :)
Paras televisio-ohjelma? :: Kaikki ihme reality sarjat kuten Survivor, Top Chef ja Big Brother.
Mikä häntä kiinnostaa? :: Valokuvaus ja kamerat.
Kuvittele ilta, että olette lähdössä viettämään aikaa yhdessä, millaine asustus hänellä on? :: Tummat farkut, musta paita ja musta liivi.
Missä rentoutuu parhaiten? :: Kotona sohvalla.
Uskooko Jumalaan? :: No ei ole ainakaan mikään himo-uskovainen vaikka kirkkoon kuuluukin.
Kuka on vaikuttanut eniten hänen elämäänsä ja elämäntapaansa? :: Hänen vanhemmat.
Suhde vanhempiisi? :: Hän pelkää hieman isääni mutta pitää äidistäni vaikka heillä onkin eri äidinkieli.

4. Rasti ruutuun:

[x] tiedän missä hän on milloinkin
[ ] en ihmettele heti jos hän ei vastaa puhelimeensa
[ ] en odota että näkisimme joka päivä
[x] muistan milloin hänellä on syntymäpäivä
[x] osaa joskus vähän söpöillä
[x] tiedän millainen hammasharja hänellä on
[x] voimme avoimesti puhua kaikesta
[x] hän on minulle enemmän kuin poika-/ tyttöystävä
[x] voitteko joskus viettää iltaa ihan vain kahdestaan
[x] voitteko joskus viettää iltaa myös hänen/sinun kavereidesi kanssa
[ ] onko teillä jotain esteitä suhteellenne
[x] tuletko toimeen hänen vanhempien kanssa / tuleeko hän sinun
[x] oletteko juhlineet ikinä yhdessä mitään
[ ] onko hän ikinä lahjonut sinua (lahjojen ostaminen ja kuten sitten lahjominen on kaksi eri asiaa)
[x] osaatteko olla kiltisti
[ ] osaan hänen puhelinnumeronsa ulkoa (melkein!)
[x] voin näyttäytyä hänelle ilman 7 tunnin tälläytymistä
[x] olen kehunut häntä ja oikeasti tarkoittanut sitä
[x] olen sanonut rakastavani tätä ja oikeasti sydämeni pohjasta myös tarkoittanut sitä
[x] olen tehnyt hänelle joskus jotain pahaa (lukitsin kerran parvekkeelle, hih)
[x] voisin kuvitella meneväni kihloihin lähiaikoina (ollaan jo!)
[x] minulle kihlaus on lupaus avioliitosta
[x] tiedän tarkalleen mistä hän kutiaa eniten
[x] autiolla saarella ei olisi niin tylsää jos hän olisi mukana
[ ] nimittäin laittaisin hänet lihoiksi
[ ] jos kuulisin, että hän on valehdellut minulle koko suhteemme ajan, en olisi moksiskaan
[ ] kännissä sekoileminen on sallittua parisuhteessa
[ ] olemme molemmat sitä mieltä, että seksi ei kuullu seurustelusuhteeseen ennen avioliittoa
[x] voisin kulkea huoneessa alasti ilman, että hänen läsnäolonsa nolostuttaisi minua
[x] hänen alaston vartalonsa ei nolostuta minua
[ ] toivoisin joskus vähän enemmän hellyyttä
[x] juhlimme vuosi/kuukausi päiviämme
[ ] vanhempani ovat tätä suhdetta vastaan
[ ] viikonloppuna olen niin kännissä, etten muista että minulla on edes seurustelukumppani
[ ] olen tahallani tehnyt ruokaa jota hän vihaa
[ ] olen tahallani suututtanut hänet, jotta saisin jotain aihetta puhumiseen (tästä en ole ihan varma)
[x] tekstaan hänen kanssa päivittäin vain tietääkseni miten menee
[ ] tekstaan hänelle sen takia, koska epäilen kokoajan jotain
[ ] parasta suhteessamme on raha
[ ] jos hän ei passaa minua heitän hänet pellolle
[x] olen nukkunut hänen vieressään
[x] olemme pelanneet yhdessä jotain typerää peliä (SingStar, RockBand ja Uno)
[x] olemme katsoneet elokuvaa, josta kumpikaan ei pidä vaan sen takia että saisi olla toisen kanssa
[ ] olemme olleet vakavissa riidoissa
[ ] olen huutanut hänelle pää punaisena (Hmmm... :))
[ ] olen repinyt häneltä hiuksia päästä
[ ] olen haukkunut häntä paskaksi kusipää runkkariksi jota minä vihaan
[x] olen lohduttanut häntä

5. Listaa ne asiat joita olette yhdessä suunnitellet tekevänne tänä vuonna:
Tukholman matka, kesäloma, häät, häämatka. Loppuvuodelle ei vielä ole suunnitelmiä.

6. Muistako miten vietitte seuraavat juhlat (vietittekö niitä edes yhdessä ?)

Ystävänpäivä :: Taidettiin syödä illallista yhdessä.

Juhannus :: Vietettiin 2-vuotispäivää Toscanassa. Minua kosittiin.

Uusi vuosi: :: Oltiin ystäväpariskunnan kanssa meillä.

Jouluaatto: :: Ensin käytiin isäni luona ja ilta vietettiin hänen vanhempien luona.

Hänen syntymäpäivä :: Juhlittiin ystävien kanssa baarissa.

Vappu :: Grillijuhlat.

Pääsiäinen :: Edellinen pääsiäinen taidettiin olla hänen vanhempien luona.

Morsiamen kauneus

Nyt on alkanut jo huolestuttamaan ihon kunto hääpäivänä. Onneksi on vielä puoli vuotta aikaa hoitaa hommat kuntoon. :)

Mulla ei teinenä ollut juuri mitään finnejä. Kun vähän päälle parikymppisenä lähdin vaihtoon niin ihoni yhtäkkiä puhkesi kukkaan. Hiuspohjastani tuli todella hilseilevä ja mulla oli paljon ihottumaa. Olen siis aina ollut atoopikko niin ihottumia on jonkin verran aina ollut.

No siitä aknesta en ole vieläkään päässyt eroon. Vaihdostani on jo 3 ja puoli vuotta. Kävin ihotautilääkarillä, ei hoidot auttanut. Kävin valohoidossa. Kokeilin ruokavalion muutoksia jne. EI. Miten ihmeessä kolmekymppisellä voi olla akne? No nyt aloitan taas tehokuurin.

Sain äidiltä joululahjaksi nämä Cliniquen Anti-blemish solutions purnukat jotka otin käyttöön pari päivää sitten. Jos nämä nyt sitten auttaisivat?

Hankin perjantaina itselleni mineraalimeikkivoiteen jota kaikki blogittaret ovat hehkuttaneet. Tämän kanssa ihon pitäisi päästä hengittämään. Ajattelin vielä hankkia Lumenen Natural Code mineraalipuuterin. Tuli mös ostettua toi Maybellinen Colossal, on muuten hyvä ripsari!


Karvoistakin pitäisi päästä eroon. Nuo kylmävahaliuskat jotka on tarkoitettu kasville, ei nyt sitten ilmeisestikään sovi kulmäkarvoille. Mulla on paljon vaaleita haituvia kulmakarvojen alla josta ei pääse eroon nyppimällä. Olin ajatellut että noi liuskat olisivat hyvät, mutta pitääkin keksiä jotain muuta käyttöä niille.

Olen käynyt hammaslääkärissä nyt tehohoidossa, neljä paikkaa on laitettu ja yksi viisaudenhammas vedettiin pois. Nyt aijon huoltaa hampaitani huolellisemmin. Mä vaan INHOAN hammaslankaa ja tikkuja. Mulla on todella ahtaat hampaidenvälit niin se on todella epämielyttävää kun tuntuu että hampaat irtoo käsittelystä :) Ilmeistesti synttärilahjaksi saatu sähköhammasharja on myös nannaa hampaille. Kesällä voisi alkaa käyttämään jotain valökaisevaa tahnaakin niin olisi sitten syyskuussa häikäisevä hymy.


Ja ihosta vielä sen verran, olen jopa käynyt homeopaatin vastaanotolla ihoni takia. Tässä muutama homeopaattinen valmiste jota olen syönyt. Kohta on kuurit ohitse niin saapas nähdä vaikuttaako ihoon.

Toivottavasti olisin kaunis ja säihkyvä syyskuussa :)

Ekat tavarat kattaukseen



Tämän pidemmälle emme ole vielä päässeet. Ostimme käytettynä 16 kpl Ikean Vasen-maljakoita. Suunnitelmien mukaan niihin tulee joko mustaa koristehiekkaa+valkoinen kynttilä tai jotain valkoista kukkaa. Ikeassa kävimme katsastamassa koristehiekat, koristekivet ja kynttilät, ja samalla mukaan tuli 100kpl mustia ruokaservettejä. Vielä tarttis löytää mustia kahviservettejä. Ostin myös 6 pakettia tyllirenkaita (120 kpl) joltain tytöltä jolta ne oli jääneet käyttämättä omiin häihin. Niihin tulee luultavasti musta hääkarkki ja musta satiininauha.

Vielä olis tarkoitus löytää mustia koristekiviä, mutta saa nähdä löytyykö halvalla. Muuten valkoisille pöytäliinoille ripotellaan mustia terälehtiä.

Paikkakortit olen ajatellut yhdistää servettirenkaisiin tällä tavalla:

(Kuva ruotsalaisen Jesin blogista)

Mutta saa nähdä miten monta kertaa suunnitelmat ehtii vielä muuttua :)

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Kakkuasiaa

Hääkakku on vaivannut minua jo jonkin aikaa. Onhan se tärkeä osa häitä, mutta jotenkin tuntuu idioottimaiselta pistää monta sataa euroa kakkuun. Voikohan asenteeni johtua siitä etten koskaan ole ollut hirveesti pullien, kakkujen tai leivonnaisten perään?

Tänään kakku-asia tuli puheeksi äidin kanssa. Hänellä oli kuningasidea. Meillä on suvussa mies joka on tehnyt pitkän uran leipurina ja osaa leipoa mahtavia kakkuja. Hän on sitä paitsi ollut tuomarina monessa leivontakisassa. Miten ihmeessä en ole ajatellut asiaa aikaisemmin?

Oli kuin yksi suuri kivi olisi vierinyt pois sydämeltä. Kotiin tultuani rupesin sitten googlaamaan kakkuja :) Kuten tiedätte häidemme teema on musta-valkoinen. Haluaisimme tietenkin että väriteema näkyy myös kakussa. Uskon että haluamme valkoisen kakun jossa on vähän jonkinnäköistä mustaa koristusta.


Muffinssi-kakku olisi hauska ja sopisi osittain teemaamme hyvin. Mutta luulen että kallistun tavallisen täytekakun puolelle.


Neliskulmainen kakku ehkä?


Monta kerrosta?



Tässä olisi aika kaunis jossa on juuri sopivasti mustaa. Rusettihörhötys ehkä on vähän liikaa.

Haluaisimmekohan kermakakun, vai tuollaisen marsipaani-tyylisen? Hmmm... Vaikeaa.

Kaasot

Vihdoin olen saanut kysyttyä ihanilta ystäviltäni jos he haluavat olla kaasojani. Kaikki kolme vastasi myöntävästi. Kiitos teille ihanat! =) <3 HiH.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Ensimmäinen paniikki

Jestas... nyt olen nähnyt ekat paniikki-painajaiset. Tuleeko ne jo nyt kun häihin on vielä puoli vuotta aikaa. Yhdessä unessa huomasin hääpäivänä että olin unohtanut tilata kampaajan ja meikin, se oli HIRVEETÄ! Olen myös nähnyt unen jossa pukupussista paljastuu väärä hääpuku hääpäivänä. Voi elämä sitä surua. Yhdessä unessa taisi paras ystävä puuttua juhlista. Sen piti olla täydellinen päivä ja kaikki vaan menee päin persettä. Ihan hirveä tunne! Onneksi heräsin =)

Alkaa kyllä hereilläkin paniikki kasvaa, tuntuu että on kaikki asiat ihan levällään ja aika senkun vähenee. En edes tiedä mistä päästä pitäisi aloittaa...

Eihän tässä saisi rupea panikoimaan, kyseessähän on yksi elämän hienoimmista päivistä, ja onhan se jännenpää kun ne häät on edessä päin eikä takanapäin =)

*yrittää rauhoittua*

Kuva

lauantai 21. helmikuuta 2009

Miten olis? =D



Tää sai kyllä mut nauramaan, aivan ihanaa! En tiedä uskaltaisinko omissa häissä tehdä noin... en ehkä. =)

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Puku vihdoin kotona

Siinä se nyt vihdoin roikkuu. Hain pukuni Stilissimasta. Pesussa piti mennä n. 3 viikkoa, mutta taisi mennä noin 2 kuukautta. Mutta pääasia että puku on nyt kotona. Ruuvasin ruuvin korkealle tuonne kaapin sivustaan missä se nyt saa roikkua vähän aikaa, mutta pitäisi kyllä löytää joku parempi paikka. Ja laahus pitäisi saada ulos pussista.

Aika hassua että min en halunnut laahusta. Muistan vanhojen tanssien horror-hetket kun tyttöjen laahuksille astuttiin ja puku meni rikki. Silloin ajattelin: ei ikinä laahusta! No sattumalta tässä puvussa on laahus. Kun sitä sovitin niin ajattelin että helman voi ommella uusiksi, eli laahus pois. Mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin, minä haluan laahuksen! Vaikka vain yhtenä ainoana päivänä elämässäni, nimittäin hääpäivänäni! =) Eli laahus jää. Saa nähdä pitääkö helmaa hieman lyhentää...

torstai 8. tammikuuta 2009

Viikonloppuna järjestetään Häämessut Helsingin Wanhassa Satamassa. Edellisen kerran kun olin häämessuilla minulla oli äiti mukana. Tällä kertaa sulhanen tulee mukaan pällistelemään ja ihmettelemään. Hääpuku on jo ostettu, eli mitään salailtavaa ei ole.

Luultavasti keskitymme sulhasen vaatetukseen, koristeluun ja sormuksiin. Toivittavasti löytyisi paljon ideoita ja ehkä jopa jotain ostettavaa.

Messujen jälkeen ajatteltiin mennä ulos syömään ja keskustelemaan messuista, häistä ja ideoista.

Kutsuja ja servettejä

Tilasin näytepaketin ja kuvaston Calligraphen Oyltä joka saapui tänään. Nettisivut www.nowandforever.fi

Paketissa oli yksi servettinäyte ja yksi kutsunäyte.

Teemaan liittyen olen ajatellut että meillä olisi mustat servetit koska astiat luultavasti ovat valkoiset. Ruokaservetit voisivat olla kokomustat, ja kahviservetit painatuksella.


Tämä kutskukortti on sarjaa Ebony Style, ja on minusta yksinkertaisen kaunis. Jos haluaisimme päästä helpolla niin tilaisimme valmiit kutsut, mutta saa nyt nähdä miten budjetin kanssa käy, ehkä askarrellaan ne sitten käsin. Joku persoonallinen juju tuohon kyllä pitäisi vielä keksiä mikäli ne askartelemme.

maanantai 5. tammikuuta 2009

Olkapäät

Minun puku on olkaimeton ja olen miettinyt mitä keksisin puvun päälle hieman lämmittämään ja peittämään olkapäät kirkossa. Hääpuku ei sisi peittyä sen alle. Sitten löysin tämän:

Minusta se on todella nätti eikä peitä liikaa... Tytöllä on sitäpaitsi kädessään samantyyppinen morsiuskimppu jota olin ajatellut. It must be a sign =)

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Kappeli

Nyt olen vihdoin nähnyt kappelin jossa meidät siunataan syyskuussa. Kappeli on mieheni kotipaikkakunnalla joten en ole siellä käynyt. Joulun vietin miehen perheen kanssa, ja kävimme kyseisessä kappelissa jouluhartauksessa. Tässä kuva ulkoapäin. Jouluhartauksen suoritti muuten samainen naispappi jonka toivomme siunaavan meidät. Hän vaikutti oikein mukavalta eikä ollut mikään sellainen pelottava kiihkeä pappi, vaan oikein normaali =). Kappelin värit olivat mielenkiintoiset, keltaiset seinät ja turkossit ovenkarmit ja penkit. Ihan söpöä, mutta ei oikein sovi meidän väriteemaan. No ei voi mitään , ehkä on ihan hyvä että on värikästä jossain vaiheessa häitä, hih!

lauantai 20. joulukuuta 2008

Kakkukoriste

Löysin kivoja kakkukoristeita. Nämä kuvat ovat osoitteesta www.nowandforever.fi.

Tämä koriste on aivan IHANA! Luulen että haluan tällaisen meidän kakkuun. Jotenkin niin romanttinen. Pitää tietty vielä kysyä miehen mielipidettä. =)



Myös tämä koriste on kiva ja hieman erikoinen. Vähän mietityttää että missäköhän sulhasen oikea käsi on =)




Tämä on kyllä elegantti mutta ei ehkä ihan meidän makuun.




Tämä on hauska mutta en ehkä kuitenkaan meille valitsisi tuota =)




Tämä on hieman ahdistava. Siis mitä, mies yrittää karkuun??? Ei meille.




Tämä on kaikista kauhein!!! Siis aivan hirveä, kuka haluaa tuollaisen koristeen? No ehkä sen voi ottaa jotenkin huumorilla, mutta en minä. Mies kahlittuna avioliittoon, tosi hauskaa =) Ihan kun miehellä ei olisi omaa tahtoa.


Minkäslaisia kakkukoristeita muilla on ollut? Mitä mieltä olette näistä?

torstai 4. joulukuuta 2008

Puku hankittu

Noniin minä siis sitten ostin sen puvun. Hui kauhistus! Mutta se oli kyllä aivan ihana =). Se on nyt pesulassa ja pitäisi löytää sille hyvä säilytyspaikka kymmeneksi kuukaudeksi. No yksi stressinaihe vähemmän.

Maanantaina sain myös vihdoin varattua maistraatin. Vihkiminen tapahtuu siis 09.09.09. Niinkuin suunniteltiinkin. 12.09.09 on sitten kirkollinen siunaus ja hääjuhla. IIIIHHH!!!!

torstai 13. marraskuuta 2008

Pukulöytö

Hitto. Löysin ehkä hääpukuni... Mutta en uskalla ostaa sitä. IIIH! Häihin on vielä 10 kuukautta ja kaikki tuntuu niin kaukaiselta. Ongelmana on että puku on alennuksessa ja niitä on vain yksi kappale jäljellä, joten olisi päätettävä viimeistään maanantaina jos puvun ottaa tai ei.

What to do what to do what to do???

torstai 16. lokakuuta 2008

Häämessujen saldo

Noniin nyt on sitten häämessut katsastettu. Aika vähän siellä oli näytillä, mutta onneksi ollaan niin alkutekijöissä tämän suunnittelun kanssa niin ideoita kyllä tuli keräiltyä. Kummallista että en nähnyt ainuttakaan mieleistä hääpukua messuilla. Hääpukuja oli kyllä kaikenlaisia ja osa todella kauniita, mutta ei sellaista pukua josta minulla on kuva pääni sisällä.

Oltiin hääpukunäytöksessä:

Oli mustaa hääpukua...


Oli punaista...


Ja tietenkin valkoista...


Tällainen kasa tavaraa tarttui mukaan messuilta.


Ostin hääleikkikirjan josta olenkin saanut vähän ideoita minkälaista viihdykettä haluaisin häihin.


Äiti osti mustia ruusunlehtiä jotta voisimme kokeilla koristelua (väriteemammehan oli se vaativa musta-valkoinen)


Ostettiin myös kokeeksi saippuakuplia. Haluaisin niitä riisin, jyvien jne. sijasta.

Eli oli ihan antoisat messut. Katselliin myös hääkutsuja ja sian niistäkin ideoita. Oliko joku muu messuilla?

torstai 9. lokakuuta 2008

Häämessut

Suunnittelu on vieläkin hyvin alkuvaiheessa. Aika on mennyt kaikenlaiseen muuhun sähellykseen. Mutta huomenna menen äitini kanssa Häät&Rakkaus - messuille Helsingin Messukeskukseen. Toivon saavani sieltä ideoita ja hyvän alun suunnittelemiselle. Jännää, en ole koskaan ollut häämessuilla! Mutta eiväthän ne hirveästi ole ennen kiinnostanutkaan =)

perjantai 5. syyskuuta 2008

Morsiusneitojen asut

Morsiusneidoilla voisi sitten teemaan sopien olla musta asu, jossa vyötäröllä valkoinen nauha. =) No ei varmaan budjetti riitä heidän asujen ostoon, mutta saahan sitä haaveilla! =)

torstai 4. syyskuuta 2008

Hääpuku

Noniin. Olisiko aika miettiä minkälaisen puvun haluan =). Mietin parisen viikkoa sitten että minkä ihmeen väriteeman keksimme häihimme. Se tavallinen vaaleanpunainen ei meille sovi ollenkaan, sininen on tylsä, mieheni ei tykkää vihreästä, oranssi ei ole meidän väri jne. Juttelin hyvän ystäväni kanssa asiasta ja hän tokaisi että "Teillehän sopisi Black&White teema". Jäin miettimään tuota lausahdusta. Tuleeko siitä liian väritön? Kerroin ystäväni ideasta miehelle joka oli kovin mielissään musta-valko teemasta, ja hänen mielestä se sopisi meille todella hyvin. No se on sitten päätetty. Black&White it is!

Haluan tietenkin että teema näkyy puvussani.


Haluaisin siis valkoisen puvun, jossa on vyötäröllä jotain mustaa, esim silkkinauha. Simple but beautiful!

Alla tulee vielä mieluisia pukuja, jossa tuon vyötärön voi kuvitella mustaksi.

(tässä yllä toi turkoosi nauha on mahtava, ei itse puku :)

Ja tässä alla vielä älyttömän yksinkertaisen kaunis valkoinen puku *huokaus*


Tulenkohan löytämään sopivan? Ja mielellään tietty halvalla! =)