lauantai 17. lokakuuta 2009

Hääkimppu

Ajattelin esitellä hääkimppuni. Aiemmin pähkäilin sitä, että mikä kukka sopisi hääkukaksemme. Olisi pitänyt valita valkoisen ruusun ja valkoisen gerberan välillä. Ruusu on todella kaunis mutta gerbera on ihanan nuorekas.

Lopulta päätin että helkkari, otetaan molemmat. Kimpussani oli siis valkoisia gerberoita ja valkoisia ruusuja ja lisäksi jotain mustia juttuja koristeena. Pyysin floristia pitämään vihreän minimissä.

Olin todella tyytyväinen kimppuuni. Lisäksi sain Cityshopparin 20 % alennuksen siihen. Gerbera ei ehkä säilynyt koko iltaa yhtä hyvin kuin ruusu, eli sekoitus oli todella hyvä, koska ruusut pitivät kimpun ryhdikkäänä. Minulla ei myöskään ollut heittokimppua. Hääkimppuni on nyt olkkarin virtiinissä kuivumassa.



Tämä kuva on otettu 10 minuuttia ennen kirkkoon astumista. HUI ETTÄ JÄNNITTI!

Lisäksi tilasimme vieheitä. Sulhaselle ja hänen vanhemmilleen sekä bestmanille tuli valkoinen ruusu rintaan. Minun vanhemmat sekä kaasot saivat valkoisen gerberan rintaan. Nämä kukat sitten yhdistyivät minun kimpussa. Ihanaa symboliikkaa!

2 kommenttia:

Rauna kirjoitti...

Hassua, tajusin vasta nyt, että olet Catariinan ystävä. Olen lukenut tätä blogia aina silloin tällöin ja nyt kun omien hääsuunnitelmien myötä päädyin surffaamaan hääblogeja, kävin tätäkin tarkemmin läpi ja löysin kommenteista yhteyden. Hauska yhteensattuma.

Kiva, että häät onnistuivat loistavasti. Ainakin teillä oli hyvin mietitty kaikki yksityiskohtia myöten ja vaikutatte itse nauttineen, asiaan kuuluvasta pienestä hermostuksesta huolimatta. :) Onnea avioon ja hauskaa syksyä!

Rauna kirjoitti...

Olin siis Catariinan kollega viime vuonna.

Pidin monista jutuista suunnitelmissanne, mm. kukka-ajatuksesta. Täytyy miettiä, sopisiko sellainen ajatus meillekin. :)