maanantai 17. elokuuta 2009

Häät ahvenanmaalla

Perjantaina suuntaamme uuden automme (kyllä, menimme ja ostimme uuden auton JUURI NYT kun siihen ei todellakaan olisi varaa) Ahvenanmaalle häihin. Näitä häitä olen odottanut innolla. Kyseessä on läheinen ja vanha ystävä joka nai aivan ihanan tytön.

Niin, eli kundi on ensimmäinen poikaystäväni. Olimme yhdessä parisen vuotta alkaen yläasteen kahdeksannelta luokalta. Olemme yhdessä kokeneet paljon, sekä ylä- että alamäkiä, ja pahimmat teinivuodet. Kuin ihmeen kaupalla olemme vielä ystäviä. En tiedä saako moni ex-tyttöystävä kutsun ensimmäisen poikaystävänsä häihin. Olen todella otettu. Tyttö jonka hän nai on aivan mahtava ja olen niin iloinen että he löysivät toisensa.

He tapasivat jo silloin kuin minä ja tämä mies oltiin yhdessä, mutta olivat tuolloin vain ystäviä. He sopivat todella hyvin yhteen ja heillä on jo puolen vuoden ikäinen poikakin. Olen todella iloinen heidän puolestaan ja uskon että he ovat onnellisia yhdessä. Lisäksi toivon heille pelkkää hyvää. Minusta tämä tyttö on harvinaislaatuinen kun antaa kutsua exiä mukaan häihin.
No tietenkin tämä pari on myös kutsuttu meidän häihin, ja olen tästä iloinen.


Vielä siitä autosta. APUA! Eli meidän vanha Corsan-romu oli hajoamassa käsiin, ja päätimme vaihtaa sen nyt kun vielä autoliikkeet tarjosivat siitä ihan ok summan vaihdossa. Minua jo pelotti istua vanhassa autossa kovassa vauhdissa joten on aivan mahtavaa että saimme sen vaihdettua pois.

Tämä tietenkin kiristää tämän syksyistä budjettia entisestään kun osa häihin säästetyistä rahoista piti laittaa auton käsirahaan. Uskon kuitenkin että selviämme. Molempien vanhemmat ovat auttaneet todella paljon taloudellisesti, ilman heitä tästä ei olisi tullut mitään. Uskon että myös he ovat onnellisia uudesta autostamme koska pelkäsivät että meille tapahtuu jotain liikenteessä jos auto pettää alta. Joten näillä mennään.

Ei kommentteja: