torstai 20. elokuuta 2009

Hurjaa menoa

Voi elämä. Tämä viikko on ollut todella hektinen. Joka ilta ollaan juostu jossain, enimmäkseen hääjärjestelyihin liittyen.

Keskiviikkona tapasimme vanhempamme ja keskustelimme ruuasta ja tarjoiluista. Myös cateringia hoitava nainen oli mukana. Ostamme siis lämpimän ruuan Perhosta ja salaatit tulee omasta takaa. On siinä paljon duuniä äideillämme mutta kaikki vaikutti todella hyvätä. Anoppi oli myös tehnyt näytesalaatteja.

Eilen tapasimme eläkkeellä olevan leipurisukulaisen joka tekee hääkakkumme. Hänellä oli näyte jota maistelimme. Se oli aivan ihana kakku! Mustaherkkaa välissä joka toi ihanan raikkaan maun. Mies oli myös väkästellyt käsin mustia ja valkoisia ruusuja marsipaanista koristeiksi. Hän oli todella miettinyt ja suunnitellut kakkua. Aivan mahtavaa!

Olemme myös vihdoin saaneet papin! Tapaamme hänet hääviikon tiistaina. Mies puhui hänen kanssa puhelimessa ja kuulosti todella renollta ja mukavalta. Hän on ilmeisesti aika nuori ja vastavihitty pappi. Jännää!

Tällä hetkellä väkästelen paikkakortteja. Minusta niistä tulee todella tyylikkäät. Kuvaa tulee blogiin häiden jälkeen. Myös häälehtinen pitäisi saada kasaan kohtapuoli.

Emme ole vieläkään päättäneet hääautoamme. Meillä on aika ääripää vaihtoehdot. Joko valkoinen limusiini tai valokuvaajaystävän uusi musta Honda Civic. Meillä tuo auto hieman riippuu hääkuvauksesta. Limusiinilla ei pääse kuvauspaikalle, mutta emme ole varmoja kestääkö kuvauspaikalle liian kauan mennä tavallisella autolla. Eli sitä vielä mietitään. Joskus hieman ihmettelin kun jollain oli limusiini hääkuljetuksena. Mielestäni se oli vähän liian äveriästä jotenkin. En KOSKAAN luullut että itse miettisimme limusiinia. Bestman sitä ehdotti kun hänen isällä on kontakteja limusiinifirmaan. No olisihan se mahtavaa kerran elämässään matkustaa tuollaisella ajoneuvolla. Mitäs mieltä olette?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyvä idea ottaa Perhosta pääruoka ja tehdä itse salaatit!! Mitä teille tulee pääruoaksi ja jos saa tiedustella, minkä hintaista tuo lysti on? Laitanpa korvan taakse omia juhlia ajatellen!:)

Bride C kirjoitti...

Suvi - Meille tulee lihapata pääruuaksi. Muistaakseni lihapata 80 hengelle on jotain päälle 300 euroa. Katso www.perho.fi -> Noutomyynti, sieltä näet mitä kaikkea on tarjolla =)